tiistai 13. syyskuuta 2011

5. Babelsberg

Toistaiseksi ollaan käyty vain keskustan humussa, niin otetaan nyt välillä landeasema. Babelsberg ei itseasiassa enää edes kuulu Berliiniin. Se on Potsdamin kaupunginosa. Potsdam on käytännössä ehkä osa Berliiniä ja aina ollut, mutta oikeesti Potsdam on oma kaupunkinsa ja Brandeburgin pääkaupunki. Idässä pysytään edelleen, vaikka ei enää Itä-Berliinissä, mutta vanhassa Itä-Saksassa. Babelsberg on hapitukseltaan viihtyisä kylä. Babelsbergiin pääsee S7:lla. Urbaanilegenda kertoo myös, että S5 tulisi Babelsbergiin viikonloppuisin.Tästä junasta ei kuitenkaan allekirjoittaneella ole havaintoja. Babelsbergistä löytyy viihtyisä puisto alue, jossa sijaitsee Babelsbergin linna. Linnaan ei pääse sisälle,mutta muutoin vaikuttava goottilainen rakennus.


Tämän aseman lähettyviltä ei löydy Babelsbergin elokuvastudiota, mutta ei se kaukana ole, joten mainittakoon. Babelsberg on kuuluisa filmstudiostaan. Tämä studio on oikeesti hiukan vanhempi kuin Hollywoodin vastaavat, joten vanhin suurenluokan filmstudio. Marlene Ditrich teki siellä elokuvansa Sininen enkeli. Tämän takia kannattaa jo poiketa. Ehkä arvokkain lahja maailmalle Babelsbergistä on Nukkumatti. Parempipuoliskoni sanoo: ei se ole mikään Matti, se on Sandmann.  http://www.filmpark-babelsberg.de/index.php?id=137





Heti aseman vastapäätä löytyy Sanssouci Döner. Sanssouci on ranskaa ja tarkoittaa ehkä, että ei huolta. Paikan nimi tulee Potsdamissa sijaitsevasta Sanssoucin palatsista, missä ajoittain asusteli Preussin kuningas Frederik II koirineen ja poikaystävineen. o joo, ei se linna ole Babelsbergissä, jokunen muu linna löytyy kuitenkin Babelsbergin puistosta. Takaisin Döneriin. Döner on saksalaista kanssalisruokaa, ja ehdottomasti paras löytyy Babelsbergin SanssouciDöneristä. Olen kokeillut useita ja oikeesti täältä löytyy paras. Tosin olen kokeillut vain falafel ja halloumi täytteillä. Menkää ja syökää.


Lisäksi Babelsbergistä löytyy muita suuria taiteilijoita, kuten Clown Locci, Katinka ja Froken Fredl. Locci tekee myös monipuolista nukketeatteria, musiikkia ja paljon muuta. Kaikkia kehoitan tutustumaan korkeakulttuurin tästä :
www.locci.de/   Sen verran korkeakulttuurista on kyse, että laitan ihan videonkin, tosin Loccin kotisivuilta videoita löytyy enemmänkin: http://www.youtube.com/watch?v=4ymEoGsuiZw
Videolla pääsee tutustumaan Babelsbergin ruuhkaisiin kujiin ja puistoon. Nauttikaan.
Henkilö joka kaipaan luonnonrauhaa ja mahdollisesti järveen pulahtamista, suunnatkoon Babelsbergiin. Juhlahumua täältä on turha etsiä. Babelsbergissä asuu myös kuuluisa pyörän perässä juokseva kissa, ei siitä sen enempää ;)

Jalkapallonystäville tiedoksi, että Potsdam Turbinen eli korkeatasoista naisfutista, kotikenttä löytyy Babelsbergistä eli Karl Liebknechtstation. Pelaa siellä Babelsberg 03:kin. Tämä tulee muuten olemaan ainoa maininta blogissani koskien jalkapalloa.

maanantai 12. syyskuuta 2011

4. Alexanderplatz

Itä-Berliinin puolella pysytään tiukasti. Alexalle sujahtaa mukavasti S5, S7, S3, U8 ja U2. Alexanderplatz on ruuhkaisa keskus ja on ilmeisesti myös aina ollut.Sieltä löytyy valtavia ostoskeskuksia ja minä en hirveesti Alexalla viihdy kun liika on liikaa. Nimensä paikka on saanut Venäjän tsaarin Aleksanteri I:n mukaan, kuten kuuluisa katu Lahdessa. Arkkitehtuuri muistuttaa myös toisiaan näillä kahdella Aleksalla. No onhan niitä Alenksantereita monessa muussakin paikassa, mutta ei  Länsi-saksan puolella.  http://www.aviewoncities.com/berlin/alexanderplatz.htm

Huom. Alexalla pyyhältää raitiovaunut hyvin äkkiarvaamattomasti muutoin kävelykadulla. Allekirjoittaneet ovat useasti meinanneet jäädä alle. So, pass auf.

 Alexa on kuuluisa Teeveetornistaan eli Fernsehrturmista. Tämä Itäsaksan rakennusosaamisen todiste valmistui 1968. Nykyään huipulle pääsee ihailemaan maisemia. Pallo pyörii koko ympyrän, Itä-Berliinin aikoihin pallo jumahti siten , että ei päässyt ihailemaan länsi-saksan maisemia.




Kentältä löytyyy myös Weltzeituhr eli Maailmankello. Minä en tiedä, enkä ymmärrä miksi se on niin kuuluisa nähtävyys. Viisammat kertokoot minulle. Ensinnäkin minun mielestä se kello jätättää tunnilla.


Schnea meni nyt Alexalle sen vuoksi, että paikalle päättyi mielenosoitus. Demonstration oli BigBrother syyteemiä eli nykypäivän Stasia vastaan. Nyt en puhu mistään televisoohjelmasta, vaan siitä tosiasiasta että on turha urputtaa kuin kamala Stasi oli aikoinaan kun nykypäivänä meistä kirjataan kaikki ylös ja passissa on sormenjäljet ja ihmiset ihan vapaaehtoisesti laittaa facebookkiin ylös että missä ovat. <no niin kauan Pirkko ja Pertti haluavat sen vapaaehtoisesti tehdä, tehköön. Mä henkilökohtasesti en halua että google mapsista löytyy mun osote. Se että mä kirjotan höpöhöpöä blogia, ei tarkota että mä haluaisin että mun dna tipan avulla löytyy koko mun elämäntarina. Ihmisillä on oikeus yksityisyyteen, tosin aika harva ilmeisesti sitä enää haluaa.
 http://www.fingerwegvonmeinerdna.de/  No voi, meni paasaukseksi. Takaisin asiaan,tai asian viereen: Nina Hagen soitti siellä!!!
 Nina Hagen on hieno nainen ja itseasiassa aloitteli soittelun juuri Alexan nurkilta. Löysin itsestäni pienen bändärin ja kipitin keikan jälkeen backstagelle ihan vaan kertoakseni Hagenille kuinka upea nainen on. Hagen kertoi Jumalan rakastavan mua ja antoi pusun Schnaan poskelle. Päivä oli hyvä ja kaunis. http://www.beepworld.de/members77/ninahagendas/

Alexanderplatzilta löytyy usein katumuusikoita tai muita perforomansseja. Joulun tienoilla paikalla hulvattomat joulumarkkinat ja tivoli.

aijaijai, meinasin unohtaa. Juomana maistui tänään Beck`s. Jotkut haukkuvat, että se ei ole olutta lainkaa, miulle maittaa. Saksalaista Bremenistä: http://www.becks.com/#/logo



lauantai 10. syyskuuta 2011

3.Ostbahnhof

Ostbahnhof oli Itä-saksan toinen pääasema. Se sijaitsee kävelymatkan päästä Warschauerstrasselta. Sinne mennöö S7,S75,S5 ja S3.Ostbahhof sijaitsee Kreuzbergin ja Friedrichshain kaupunginosien välimaastossa. Nykyään X-berg ja F-shain on yhteinäistä hallinnollista piiriä, mutta ennen Berliinin muuri jakoi ne toisille puolille muuria. Viimeisen pätkän Berliinin muuria löytääkin Ostbahnhofilta, niin kutsutun East side Galleryn.
Tästä lisä tietoa: http://www.eastsidegallery.com/

Läheltä Ostbahnhofia löyty KØpi,  viimeisiä ja vallattuja taloja Berliinissä. Vähenevät valitettavasti kuin kärpäset tästäkin kaupungista
Mestassa asuu porukkaa, joten sinne nyt ei kannata ihan turisti bussilla hurauttaa. Me käytiin siellä nyt kuuntelemassa kolmea bändia.  Oluena maistui Sternburg, saksalaista Leipzigista
Sternburg on pahaa, maistuu suomalaiselle oluelle: http://www.sternburg-bier.de/ Prost

Ostbahnhofin vierestä löytyy myös Postbahnhof, missä on erinäisiä näyttelyitä. nyt siellä viimisemmäksi oli KörperWelten eli bodyworld, mitä käytiin ihmettelemässä. Suosittelen kaikille. eli kaveri on tehnyt hmm, taidetta oikeista ruumista. anatomian ja terveytiedon kannalta todella opettavaista. onhan tää suomeskin joskus käynyt: http://www.bodyworlds.com/en.html

Ostbahnhofilta pääse lyhyellä lävelymatkalla legendaariselle So36 postitoimialueelle, siitä enempi toisessa kirjoituksessa. Lisäksi muurin tietämillä on rantabaareja hiekkarantoineeen, tosin uiminen mahdotonta kemasessa joessa.