maanantai 10. lokakuuta 2011

6. Kleistpark

Kleistpark on LänsiBerliinin puolella, Schönebergin kaupunginosassa, Kreuzbergin tuntumassa. Asemalle vie U7 metro vain ja ainoastaan. Alueella asuu paljon turkkilaisväestöä. Berliinistähän löytyy paljon turkkilaisia jotka aikoinaan paikalle saapuivat toisen maailman sodan aiheuttamaan työväen puutteeseen.Tai itse asiassa Länsi Saksan nopeaan kasvuun. Schönebergin kaupunginosa on tunnettu myös homokaupungin osana jo 1920-luvulta lähtien. Tällä saralla oli tietty hiljaista 2.maailmansodan seutuvilla. Palataan asian muilla asemilla.
Mainittakoon, että nimi paikalle on Herralta Heinrich von Kleist. Kleist oli runoilija, näytelmä ja romaani kirjailija, tunnetuin teos Rikottu ruukku. Herra eleli 1777-1811. Kaveri oli hiukan epävakaa ja debsikseen suuntautuva ja lopulta ampu itsensä ja naisensa. Innostui myös välillä oikeistopolitiikasta ja fasismista.

Syy ja vain ainoa syy miksi minä suunistin juuri Kleistparkille on David Bowie. Joillekkin tämä saattaa kuulostaa käsittämättömälle mutta kyllä minusta on ihanaa nähdä juuri se talo missä Bowie asusti Berliinin vuosinaan 1976-1979 ja josta käsin lähti ns. Berliinitrilogia liikkelle, Albumit Lodger, Heros ja Low, jotka saapuivat yhteistyössä Brian Enon kanssa. Mainittakoon myös, että näinä vuosina Iggy Pop,Bowie taustavaikuttajana, aikaan sain The Idiot ja Lust for life Albumit. Veijarithan suunnistivat Berliiniin vieroittaakseen itseään liioista huumeista ja rupesivat kämpiksiksi, Kuulostaa absurdille, paikka on tsekattava.
Pieni ihailijan sydämeni pomppaili kun ajattelin Berliiniin saapuneita Iggy Popia ja Bowieta pyöräilemässä Haupsrassella. Muille "pyhiinvaeltajille" tiedoksi, että osoite on Hauptsrasse 155 ja juuri Kleistpark aseman vieressä.

Paikalla sinäänsä ei ole suuria näkemisiä. Talon 155 vierestä löytyy homobaari(miehille, mutta naisetkin pääsevät sisälle) Neues Ufer. http://berlin.barwick.de/freetime-leisure/restaurants-cafes/neues-ufer.html
Baari oli aiemmin Anderes Ufer ja siellä on myös itse Bowie wishkiä juomassa ja baarin seinältä löytyy toki suurentaiteilijan kuva.  Itsekkin menin sinne nauttimaan oluen. Kävin myös syömässä naapurissa  2euron pizzan. hah,ehkä ainuita alueita maailmassa missä imbisin ikkunassa on sateenkaari lippu, turkkilaishomo kompinaatio on aina viihtyisää.  Kleistprak on myös ihanan bohemian, missä voi olla olevinaan todella taitelija jiillä, vaikka olisi perus jurmu. ja kaikille monikulttuurisuuden vastustajille tässä oiva esimerkki että, kyllä käsittämättömätkin eroavaisuudet voivat asua sujuvasti naapureittain.
Kannattaa käydä.

1 kommentti:

  1. Onko Saksan VR lakossa kun ei ole pariin kuukauteen mitään tapahtunut?

    VastaaPoista