keskiviikko 25. tammikuuta 2012

7.Oranienburger strasse ja 8.Oranienburger tor

 S1, S2 ja S25 pääsee Oranienburgerstrasselle. OranienburgerTor:lle taas pääsee U6:lla.Kirjoitan nyt samalla kumpaisestakin aemasta, kun ovat melkein vieretysten saman kadun varrella ja on lähes mahdotonta vältellä toista asemaa toiselta tultaessa. Oranienburgerstrasse on vanhaa juutalasialuetta ja oli aikoinaan varsin zigimicky alueta.Loistokausi kuitenkin loppui ja vielä on restauroinnit kesken. Alue on ehdoton klassikko jos Berliinissä haluaa pyöriä.Viihtyisiä baareja ja gallerioita. Tosin turistit ovat lähinnä valtaosana katukuvaa.Paikalta voi myös aina löytää ns. ilolintuja. Itse olen niin viaton ihminen , että ensi kertaa paikalla olessani ihmettelin kuinka usealla naistella siellä oli pitkät lateksisaappaat. Mä olen hidas, entä sitten.


Orannienburgerstrassen yleisesti tunnetuin rakennus on Neue Synagoge,joka on Berlinin suurin Synagooga. Se on yllättäen uudelleen rakennettu, mutta se ei yllättäen tuhoutunut natsien toimesta, vaan vasta liittoutuneiden ilmapommituksissa.Toinen mittava rakennus on vanha Postivirasto eli Postfuhramt Nykyään  se toimii näyttelytilana, usein valokuva näyttelyitä.Kannattaa tsekata.

Vaikuttavin rakennus nyt kuitenkin on Oranienburgerstrassella Tacheles. Se on KunstHalle Berlin, vaihtoehtotaiteen keskus.Talolla on mittava historia lähtöisin hienosta juutalaisten kauppakeskuksesta. Paikalta löytyy taiteen lisäksi elokuvateatteri, muutama baari, perforomansseja,konsertteja etc... etc. Asiasta täytyy jo mainita sen takia, että jo vuosia Tachelesta yriteään siivota pois Berliinin katukuvasta. 1990 Tachales on taiteilijaryhmittymän valloittama. Tachleksessa työskentelee lähemmäksi sata eri taiteilijaa ympäri maailman.Ainutlaatuisista metallitöistä mittaviin öljymaalauksiin. Viime kevättalvena Tachales suljettiin, mutta taiteilijat jäivät ateljeihinsa vaikka heille tarjottiin sievoista summaa rahaa poistumisesta. Tulevaisuus on nyt kuitenkin auki.Osa alueesta on nyt jo suljettu joten TUE TACHELESTA : http://isupporttacheles.blogspot.com/    !!!! muutoin lisätietoa: http://www.kunsthaus-tacheles.de/

















Allekirjoittaneet kävivät tällä kertaa baarissa nimeltä Aufsturzt.http://www.aufsturz.de/Tarjonnasta löytyy yli 120 olut merkkiä ja 40 wiskilaatua. Itse join nyt hunajaisen Barbaarin ja hedelmäisen Djudju oluen. Ruoka on paikalla myös maittavaa!Iltaisin takaosasta löytyy jazz-keikkoja Jazzkeller 69:ssa.



2 kommenttia: